Kasvisruoka on oikeasti hyvää!

Siirryin kasvisruokavalioon noin vuosi sitten. Olisin varmasti siirtynyt siihen jo paljon aikaisemmin, jos olisin tiennyt miten helppoa kasvisruokien valmistaminen on. Minulla oli myös paljon ennakkoluuloja. Ajattelin monien muiden tavoin, ettei kasvisruoka voi maistua hyvälle tai jos se maistuukin, niin vain jonkun superkokin tekemänä.

Kaksi ystävääni, joista toinen oli ollut kasvisruokavaliolla jo vuosia ja toinen oli aloittanut hieman ennen minua, suosittelivat minulle lämpimästi kasvisruokavalioon siirtymistä. Toinen heistä kertoi minulle lihan syömisen haitoista elimistölle ja sai minut lisäksi vakuuttumaan siitä, ettei kasvisruuan valmistaminen ole ollenkaan vaikeaa. Hän vakuutti minulle myös, että kasvisruoka on ihan hyvää, kun sen vain maustaa oikein. Eihän lihakaan maistu miltään ilman mausteita. Niinpä päätin kokeilla ja sillä tiellä olen edelleen.

Haluan korostaa, että tässä blogissa ei lähdetä haukkumaan niitä, jotka edelleen syövät lihaa. Se on heidän oikeutensa ja valintansa, enkä halua kaataa kenenkään päälle syyllisyyden likaämpäriä. En halua myöskään kaivaa esille surullisia näkökulmia eläinten kaltoinkohtelusta. Tässä blogissa kaikki tehdään ilon kautta. Niinpä suosittelenkin kaikille kasvisruokien lisäämistä päivittäiseen arkeen tai kasvisruokavalioon siirtymistä, koska se on hauskaa ja koska kasviruuat maistuvat oikeasti hyvälle.

Jaan tässä yhden kasvisruokareseptin, jota suosittelen kokeilemaan, jos aihepiiri yhtään kiinnostaa.

Bataattikeitto

700 g bataattia
350 g perunaa
4 dl kookosmaitoa
4 dl maitoa
2 kasvisliemikuutiota
Suolaa

Aivan ensin bataatit ja perunat kuoritaan, pilkotaan ja kypsennetään vedessä. Tämän jälkeen ne muussataan muusiksi survimella. Joukkoon lisätään kookosmaito, maito, kasvisliemikuutiot ja suola. Sitten seos soseutetaan vielä sauvasekottimella ja ruoka on valmis.

Bataatti tuo keittoon ihanan makeuden ja kookosmaito pehmeyden. Olen tehnyt tätä keittoa useita kertoja ja aina se on maistunut erinomaisesti myös lihansyöjille. Se on täysin gluteeniton, jos vain valitsee gluteenittoman kasvisliemikuution. Jos keitosta haluaa laktoosittoman, voi maidon korvata kookosmaidolla, kauramaidolla tai laktoosittomalla maidolla. Ei muuta kuin kokeilemaan!


Kommentit